jeejee

jeejee

torstai 16. heinäkuuta 2015

Face/Off.



Joskus jotkut saavat kuulla varsin alentuvia kommentteja sen takia, että meikkaavat tai eivät meikkaa. Joko ollaan sitä mieltä, että meikkiä on liikaa tai sitä pitäisi laittaa naamaan. Oikeaa vastausta tähän on turha etsiä, koska sitä ei ole olemassakaan.

Itselle meikkaaminen on harrastus, en koe sitä pakolliseksi asiaksi. Yleensä meikkaan kerran kahdessa viikossa. Kun herään arkiaamuna töihin, niin ensimmäisenä mielessäni ei ole se, että näyttääkö ripset tuuheilta tai onhan naama hyvin. En ole lainkaan aamuihminen, täten yritän vaan muistaa laittaa housut jalkaan ja ottaa avaimet mukaan. Ja koska työni ei tarvitse ehostusta, niin mitä sitä suotta heräämään vielä aikaisemmin. Kun aamulla ei ole meikannut, niin mitä sitä turhaan skarppaamaan sitten illallakaan. Menen siis nakunaamaisena suurimman osan elämästäni enkä koe sitä pahana asiana. 

Sitten kun meikkaan, niin siihen saattaa vierähtää parikin tuntia. Otan sen oikein asiakseni, nautiskelen, mietiskelen, juon välillä energiajuomaa, pidän taukoja... Jotkut saattaa kokea sen stressaavaksi, mutta minulle se on sitä omaa aikaa. Ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin, jossa keskittyy hetken aikaa johonkin asiaan omassa kuplassaan. Teen sitä "omaa juttua" ja katsoo mitä tapahtuu. Joskus naamassa on foliota, joskus lateksia ja joskus vaan turhan paljon ripsiä. 


 photo meikkail_zpswphiwrxu.jpg



Internetsissä liikkuu nyt tavallista enemmän kuvia siitä, että mitä meikillä saa aikaan. Olen katsonut innolla eri artistien puolikkaita naamoja, onhan tuo vallan jännää! Toki saman kuvan olisi voinut ottaa arkisemmassakin tyylissä, mutta ainakin näkyy kontrasti vähän paremmin. Kumpi on parempi? Mielestäni kumpikin yhtä hyviä. Kunhan molemmat puoliskot elävät sulassa sovussa keskenään. 

Antaa kaikkien kukkien kukkia. Ihmiset on hienoja otuksia ilman pakkelia, mutta pakkelilla sitten voi antaa persoonastaan enemmän ilmi kanssaihmisille. Jos kokee, että persoona pääsee paremmin esille kirkkaissa väreissä, niin antaa mennä. Jos taas tuntuu kotoisalta olla maanläheisempi, niin ei tarvitse väkisin laittaa kirkkaita värejä vaatteisiinsa tai kasvoihinsa. Joskus joku tietty musiikkimakukin voi paljastua meikeistä, jolloin samanhenkiset löytävät toisensa helpommin. 

Ei kuitenkaan oteta asioita niin vakavasti. Niin kuin kaikille on opetettu, niin ulkonäkö voi pettää. Raavas mies voikin olla luonteeltaan halinalle, pellemaskeihin sonnustautunut saattaa olla järkevä ihminen ja naturellina liikkuva ihminen voi olla kuplivan räikeä persoona. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti