jeejee

jeejee

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Luovien alojen tuskanparahdus.



Kas hei!

Siitä on melkein vuosi, kun viimeksi postasin tänne blogiin mitään. Voisin puijata, että olen ollut kiireinen ja aktiivinen. Mutta en oikeastaan, olen ollut vain laiska. Lähinnä siksi, että meikkien kuvaaminen vaatii aina suunnitelmallisuutta siinä mielessä, että on joku kuvaamassa ja saa valoa jostain. Nyt on suunnitelmissa hankkia jossain välissä järkevät valaisimet, kun meidän armaat halvat raksavalot on kaikki näyttäneet keskaria ja paukkuneet rikki. On niin kuin tekosyy siihen, että sitä on alkanut katselemaan ihan järkeviä valaisumekanismeja meikkipöytänsä äärelle.

Mutta viime aikoina minua on rassannut meikkaaminen. Tai ei sinänsä, koska edelleen se itsessään on yhtä hauskaa kuin ennenkin. Mutta nykyään tuntuu, että siihen on sotkettu kaikki politiikkaa ja somesotia myöten. Koko "ala" tuntuu olevan nyt suossa, vaikka näyttääkin siltä, että jotkut julkkismeikkaajat kukoistaa. Kyllähän ne kukoistaa, mutta välillä koko touhu vaikuttaa ujosti aivottomalta. Yritän olla aina vähän perillä siitä, että mitä tapahtuu meikkimaailmassa, joten olen selkeästi viettänyt liikaa aika internetsissä, että alkaa persettä kaivelemaan moiset asiat!

Koska nyt ei ole tarjota mitään hienoja projekteja kuvineen, niin voin kertoa mikä kaivelee. Sellainen pirtsakka marmatus-postaus. Jota ei tarvitse lukea, mutta jonka saa lukea.


"Ai maksaako tää jotain?"

Ne ihmiset, jotka ovat luovalla alalla tietävät tämän kysymyksen. Oli se ala mikä tahansa maskeeraajasta graafikkoon, niin jostain syystä oletetaan, että nämä ihmiset tekevät työtään ilmaiseksi. Joka kerta ärsyttää kavereiden, tuttavien ja tuntemattomienkin puolesta, kun heidän työstään ei haluta maksaa. Omalla kohdalla tietty myös. Minulle on tarjottu lukuisia ilmaistöitä sekä joskus yritetty maksaa parilla leffalipulla. Ei siinä, aina voi tarjota ja joskus teenkin projekteja ilmaiseksi, jos koen saavani siitä jotain oikein jännää irti. Ja jos koen, että se tekee hyvää oppimisprosessilleni ja minulla on hauskaa. Mutta maskeeraajan työ on työtä siinä missä muukin, joten on oikeastaan suhteellisen loukkaavaa olettaa, että maskeeraajat tekevät työnsä ilmaiseksi.

Joskus tarjotaan näkyvyyttä. Nimi näkyy jossain. Vilahtaa lopputeksteissä tai se kirjoitetaan jonnekin pienellä printillä. Valitettavasti sillä näkyvyydellä ei makseta vuokraa eikä osteta ruokaa. En tiedä miten luovalla alalla olevat on poikkeavia verrattuna muihin. Voisin kuvitella, ettei sähkömieskään innostuisi, jos tarvitsisin sen palveluita ja sanoisin maksavani näkyvyydellä.


"Kaverille alennusta?"

Tämä on ihan mystinen asia. Toisaalta se tuntuu ihan luontevalta, mutta toisaalta sitten minun aivojeni letkut on kytketty sen verran oudosti, että tätä en ihan ymmärrä. Jos sinulla on kaveri, joka tekee työkseen asiaa x ja saa siitä elantonsa, niin miksi haluaisit, että kaverisi tienaisi vähemmän? Mitä läheisimmissä väleissä on, niin sitä enemmän alennusta pitäisi saada. Vaikka minusta taas tuntuisi paremmalta, että maksaisin sille läheiselle ihmiselle vielä tipit päälle.

Toki, jos on niin, että haluaa tarjota ystävälle alennusta ja aiheuttaa hyvää mieltä, niin toki. Mutta jos oletetaan, että tulotaso on suunnilleen sama eikä kyseessä ole mikään palvelus persaukisemmalle toverille, niin kaveriale on vähän... mystistä. Halutaan kaverin tekevän töitä palkatta tai ainakin lähes ilmaisiksi.

(Itse olen aika huono pyytämään korvausta kavereilta, koska teen esimerkiksi niin vähän hiusjuttuja, että siinä saan samalla treeniä. Ettei pääse asiat unohtumaan. Ja sekin, etten ole koskaan kehunut itseäni maailman parhaaksi parturi-kampaajaksi, eli en kykene loihtimaan ihan guytangina mitään mahdottoman hienoa. On siis joitakin asioita, jota mieluusti tekee harjoituksen vuoksi, mutta jos on itsevarma tekemästään työstä, niin siitä minusta pitäisi saada oikeata palkkaa. Aikuisten palkkaa.)


Siinä oli pieniä ajatuksia. Lähinnä oli kiva päästä purkamaan niitä. Välillä turhauttaa kaikkien luovien alojen puolesta, koska varsinkin palkan maksaminen tuntuu olevan asiakkaille hyvinkin vaikeaa. Jos joku asia toteutetaan luovuuden tai taiteiden kautta, niin ihan kuin siihen ei menisi aikaa tai vaivaa. Ei haluta maksaa siitä, että joku osaa jotain mitä itse ei osaa. Ei luovalla alallakaan työ ole pelkkää nautintoa eikä mikään työ tuo suurta riemua joka hetki. Se kuitenkin on työtä siinä missä muutkin alat: joskus väsyttää, joskus meinaa loppua inspis ja joskus ei vaan huvita. Silti töitä pitää tehdä eikä nariseminen auta. Ei varmasti olekaan sellaista työtä, jossa jokainen päivä olisi sateenkaarilla tanssimista, hattaraa ja naurua.



Muistakaa siis luovilla aloille työskenteleviä kavereitanne sillä, että arvostatte heidän työtään hieman!